
Protoista tuotannon piensarjoihin
3D-tuloste kertoo tuotekehityksen alkuvaiheissa paljon enemmän kuin kuva ruudulla. Pelkän mallin lisäksi se voi olla funktionaalinen, suunnitellun toiminnallisuuden testaamiseksi. Myös tuotannon ensimmäisiä sarjoja voi kannattaa tehdä tulostamalla ennen kallista valumuotin valmistusta.
Vieressä esimerkki uudelle anturille suunnittelemastamme kotelosta. Näitä valmistettiin asennukseenkin satoja kappaleita.

Suunnittelu
Tulostus voi lähteä toimittamastanne mallista tai voimme suunnitella kappaleen yhteistyössä kanssanne tyhjästä lähtien. Suunnittelutyökalumme on Autodeskin Fusion 360.
Tulosteet
Käytössämme on kaksi Prusa MK3 FDM-tulostinta. Käytettävissä on muovilaaduista PLA, ABS, PET, PETG ja sovittaessa muitakin. ABS ja PETG soveltuvat jo funktionaalisiin ja tuotantokappaleisiinkin.